Saavutettavuus-avustimet

Skip to main content

SEIC - Kestävä ja kansainvälistyvä maaseutu

Sepra 2020-strategiassa alueiden- ja kansainväliselle toiminnalle asetettiin tavoitteita, joita toteutettiin osin uusien kumppaneiden kanssa. SEIC - Kestävä ja kansainvälistyvä maaseutu -hankkeen tavoitteena oli tukea maaseudun mikroyritysten ja palveluja alueelle tuottavien yhdistysten toimintaa kansainvälisen yhteistyön avulla. Näillä toimenpiteillä kyettiin toteuttamaan Sepran tavoitetta vahvistaa ja laajentaa matkailu- ja paikallistuoteverkostoja, mutta myös tavoitetta tarjota kansainvälisenä yhteistyönä kehitettyä yhteisölähtöisen matkailun COMCOT –työkalua kollegaryhmien alueille. (COMCOTista voit kysellä lisää toiminnanjohtajalta)

Kansainvälisessä hankkeessa olivat mukana virolaiset Arenduskoda Länsi-Vironmaalta, Green Riverland Partnership Pärnun seudulta ja East Harju Partership Tallinnan viereiseltä maaseudulta. Vuonna 2017 hankkeeseen liittyivät Latviasta Rural Partnership “Lielupe” ja Liepaja District Partnership.

Suomesta hankkeessa olivat kumppaneina Tampereen-Hämeenlinnan maaseutualueiden lähistöltä Leader-ryhmät Pirkan Helmi ja Linnaseutu.

Strategiaan listatuista toimenpiteistä hankkeessa toteutui erityisesti yhdistysten ja yrittäjien sekä muiden elinkeinotoimijoiden tuominen yhteen, sekä kansainvälisyysosaamisen lisääminen yhteisten työpajojen, koulutusten ja opintomatkojen avulla. Lisäksi hankkeessa toteutui yhteiset opintomatkat ja koulutukset sekä sukupolven vaihdokseen ja nuorten yrittäjyyteen tähtäävät toimet, ja yhteisölähtöisen kestävän kehityksen matkailun kehittäminen edelleen.

Hankkeen kautta hyviä käytäntöjä ja kokemuksia saatiin tuotua alueelle muualta Suomesta ja ulkomailta, ja nuorten ja ikäihmisten yhteisen toiminnan avulla saatiin siirrettyä tarinoita ja paikalliskokemuksia eteenpäin. Kansainvälisen toiminnan kautta saatiin joukko nuoria mukaan alueen kehittämistyöhön, minkä lisäksi kymmenkunta pienyritystä ja yhdistystä monipuolisti toimintaansa.

Koska toimintatapa yrittäjävaihtoineen, alueidenvälisine verkostoineen sekä www.seic.ee sivujen hyödyntämisineen osoittautui toimivaksi, jatkettiin samalla konseptilla Kaakkois- ja Keski-Suomen ELYjen hankerahoituksen avulla toimintaa Viron Arenduskodan ja Itä-Harjumaan sekä Latvian kumppaneiden kanssa. Suomessa toimijoina olivat kaikki Kaakkois-Suomen Leader-ryhmät sekä Leader Viisari Keski-Suomesta.

Hankkeen parhain tulos on se, että pienille maaseutuyrityksille on luotu matalan kynnyksen mahdollisuus lähteä kansainvälistymään, sekä solmimaan kumppanuuksia paitsi meren yli myös eri alueiden kesken.

Koska toimintatapa yrittäjävaihtoineen, alueidenvälisine verkostoineen sekä www.seic.ee sivujen hyödyntämisineen osoittautui toimivaksi, jatkettiin samalla konseptilla Kaakkois- ja Keski-Suomen ELYjen hankerahoituksen avulla toimintaa Viron Arenduskodan ja Itä-Harjumaan sekä Latvian kumppaneiden kanssa. Suomessa SEIC 2nd generation hankkeessa no 101908 toimijoina olivat kaikki Kaakkois-Suomen Leader-ryhmät sekä Leader Viisari Keski-Suomesta.

Hanke käynnistyi juuri koronan iskiessä keväällä 2020, minkä takia sen toteuttaminen kohtasi paljon haasteita. Jatkoajan jälkeen hanke päättyi kesäkuun lopussa 2023. V.2022 sekä kevätkaudella 2023 toteutettiin tiiviillä aikataululla paljon toimenpiteitä sekä opintomatkoja, joita ei oltu voitu toteuttaa aiemmin.  

Lisäksi kotimaisten ja kansainvälisten kumppaneiden vierailuja isännöitiin Suomessa 8-10.6.2022 ja 7-9.6.2023 järjestettiin hankkeen lopputapahtuma Sepran alueella

Yli 80 henkilöä osallistui hankkeen tapahtumiin, ja www.seic.eesivuilta löytyy nyt kaikkien Leader-alueiden esittelyiden lisäksi 17 uuden suomalaisen yrittäjän ja toimijan tiedot. Osallistujilta saatu palaute oli niin positiivista, että saatuja yhteistyöesityksiä lähdetään varmaan viemään, ainakin yksittäisten Leader-ryhmien alueilla eteenpäin kansainvälisenä yhteistyönä myös rahoituskaudella 2023-2027. Tämä onnistunee vasta 2024-2025 vuosista alkaen, kun Leader-toiminta käynnistyy kumppanimaissa.

Esiin nousseita yhteistyöajatuksia oli paljon, tässä vain muutamia:

  • toiminnallisten ohjelmanumeroiden ja tarinoiden yhdistäminen maaseudun matkailupaikkoihin; tuomaan lisäansiota yrittäjille ja tarjoamaan osallistujille unohtumattomia elämyksiä (vanhan ajan pyykkilaudan testaus, paikallisesta villasta valmistetusta langasta pienen käsityön valmistaminen, leivän leivonta lounaalle)
  • sellaiseen toimintaan kumppanimaassa tutustuminen, missä yrittäjä – sen jälkeen kun on tuotteen kehitellyt ja aloittanut valmistamisen – käykin teettämään niitä tilan ulkopuolella. Näin yrittäjä voi keskittyä markkinointiin ja kehittämään toimintaansa eteenpäin. Samalla verkoston toimijoiden elinvoimaisuus vahvistuu ja yhteistyössä päästään luomaan laajempia elämyspaketteja – yksi tarjoaa ateriapalvelut, toinen majoituksen, ja kolmas ohjelma- sekä elämyspalveluja.

Hankkeen paras tulos on ollut se, että pienille maaseutuyrityksille on luotu matalan kynnyksen mahdollisuus lähteä kansainvälistymään, sekä solmimaan kumppanuuksia paitsi meren yli myös eri alueiden kesken. Mikäli vastaavaan toimintaan mukaan liittyminen kiinnostaa muita, kannattaa olla yhteyksissä Leader-ryhmien toiminnanjohtajiin

Leader Viisari: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Leader Länsi-Saimaa: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Kärki-LEADER: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Pohjois-Kymen Kasvu: evita.reitti(at)pohjois-kymenkasvu.fi

Leader Sepra: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

 

 

 

 

 

SEIC - kestävä ja kehittyvä maaseutu

SEIC 2 -hanke jatkuu vielä kesään 2023 asti

Pienyrityksillä on edeleen erinomainen mahdollisuus päästä solmimaan kansainvälisiä verkostoja matalalla kynnyksellä. Luvassa on vientiin ja kansainvälistymiseen liittyvää koulutusta sekä  myös verkostomatkoja ja yrittäjävaihtoja.

Leader Sepran hallinnoima ja Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen maaseuturahastosta rahoittama kansainvälinen SEIC-hanke sai jatkoa  SEIC 2 -hankkeesta. Kohderyhmänä ovat maaseudulla toimivat pienet yritykset ja palveluja tuottavien yhteisöjen edustajat, jotka esimerkiksi tuottavat paikallista ruokaa tai sen raaka-aineita, toimivat matkailualalla, käden töiden alalla, kyläkauppoina tai -puoteina.

Suomesta mukana ovat Kymenlaakson lisäksi Etelä-Karjalan Leader-ryhmien alueet sekä Keski-Suomesta Leader Viisarin toiminta-alue. Ulkomaiset kumppanit löytyvät Virosta ja Latviasta useiden, paikallisten Leader-ryhmien alueilta.

Miksi yritysten kannattaa lähteä mukaan SEIC-hankkeeseen?


- Pienet yritykset eivät yksin välttämättä kykene kasvattamaan palvelutarjontaansa niin, että he voisivat markkinoida palvelujaan kansainvälisille markkinoille, mutta osana laajempaa verkostoa tämä on jo helpompaa. Kansainvälisyyden lisäksi myös Suomen toimijoiden verkosto kasvaa ja vahvistuu, kannustaa Leader Sepran hankekoordinaattori Heidi Hansén.

Yhteistyö muiden kaakkoissuomalaisten ja keskisuomalaisten pienyrittäjien kanssa mahdollistaa myös yhteistyön palvelutarjonnassa ja mahdollisuuden tuottaa uusia palveluita markkinoille. Hankkeessa yrittäjille tarjotaan monipuolisia työkaluja verkostoitumiseen, tiedonhankintaan ja kokemusten jakamiseen.

Yrittäjien ohella kokemusta kansainvälisestä yhteistyöstä ja yrittäjyydestä saavat myös nuoret. Yrittäjän mukana vaihtoon lähtevä nuori voi olla yrityksen mahdollinen jatkaja tai esimerkiksi alaa opiskeleva nuori. Sopivan nuoren etsinnässä apuna on paikallinen hanketyöntekijä.

Katso kahden SEIC 1 hankkeessa mukana olleiden toimijoiden terveiset tästä linkistä:
https://www.youtube.com/watch?v=0eI1lE2A7fg

 

Ota yhteyttä niin kerromme lisää!

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. puh. 044–277 4515

 

 

Kokemuksia vaihdoista

Vuoden 2016 ensimmäiset vaihtarit, matkailuyrittäjä Pauliina Lunna ja matkailuvirkailijaksi opiskeleva Sini Vanhala matkustivat marraskuussa Viron Lahemaalle, jossa he tutustuivat Sirje Kuusikin Kuusikun luontotilaan.

- Halusin tutustua, millaista kodinomainen majoitus Virossa on, sillä siellä sitä on toteutettu kauan. Minuun teki vaikutuksen virolaisten vahva omavaraisuuden ja käsillä tekemisen kulttuuri. Vierailemissamme paikoissa myytiin ja käytettiin paljon omia tai naapureiden käsitöitä, hilloja ja hunajaa. Virolaiset olivat hyödyntäneet myös hienosti EU-tuet ja rakentaneet luontopolkuja ja kunnostaneet kartanoita, ihastelee Majatalo Torpan yrittäjä Pauliina Lunna Kotkasta.

Yrittäjien ohella hankkeessa kansainvälistyvät myös nuoret, jotka saavat samalla kokemuksia yrittäjyydestä ja yrityskulttuurista eri maissa. Yrittäjän mukana vaihtoon lähtee joko yrityksen oma jatkajakandidaatti tai yhteistyöoppilaitoksesta löytynyt alan opiskelija. Lunnan kanssa Viroon matkasi Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa matkailua opiskeleva kotkalainen Sini Vanhala. 

- Tämä oli tosi hieno kokemus tutustua erilaisiin majoitusmahdollisuuksiin ja Viroon matkailumaana. Pääsimme tutustumaan useisiin erilaisiin matkailuyrityksiin pienistä BB-paikoista isoihin matkailukartanoihin. Samalla tutustuin kahden yrittäjän elämään vähän paremmin. Ei tämä vaihto ainakaan sulkenut sitä vaihtoehtoa pois, että voisin joskus olla itsekin yrittäjä, pohtii Vanhala.
Kuusik saapui Suomeen vastavierailulle keväällä 2017, jolloin Lunna ja Vanhala järjestivät heille vastavuoroisesti ohjelmaa Kotkan ja Haminan seudulta.

Suomalais-balttilainen verkosto mahdollistaa uutta yhteistyötä

Lunnasta hienointa hankkeessa on se, että sen aikana muodostuu iso suomalais-virolais-latvialainen verkosto, jossa on mukana yrittäjiä ja yhteisöjä kaikista kolmesta maasta. Yhteiset verkkosivut helpottavat yhteistyötä ja ideoiden vaihtoa.
Vierailujen lisäksi hankkeessa järjestetään työpajoja ja koulutuksia. Suomesta mukana on Leader Sepran lisäksi kaksi Leader-ryhmää, Pirkan helmi ja Linnaseutu. Virolaisia ryhmiä on kolme ja latvialaisia kaksi. Yritysten lisäksi vaihtoon voivat hakeutua palveluja tuottavat yhdistykset.

- Sepran alueella yrittäjiä ja yhdistyksiä on hankkeeseen lähtenyt tosi hyvin. Ensimmäisen yrittäjäparin muodostimme jo elokuussa, jolloin suomalainen ja virolainen lihakanin kasvattaja löysivät toisensa. Ensimmäisen vierailun tekivät Pauliina ja Sini. Haasteena on löytää suomalaisille vaihdosta kiinnostuneille samankaltainen ja yhteistyöstä kiinnostunut yritys Virosta tai Latviasta, kertoo hankekoordinaattori Heidi Hansén Leader Seprasta.

Pauliina Lunna Virossa